Kohtasin Murun noin vuoden tyttäreni kuolemasta, luutasuon maastossa eräässä tienristeyksessä. Vuosi meni ennen kuin teimme treffit ja tapasimme, tähän oli syynsä ettei kiirehditty. Muru oli kolmekuukautta sitten haudannun puolisonsa ja mieli myllersi silloin polunvarrellakin kohdatessa, sen näkee ihminen mikä on suuren menetyksen kohdannut itsekkin. Hänen puoliso menehtyi kolmessa kuukaudessa vatsasyöpään, ei se silloin polulla selvinnyt, mutta myöhemmin. Eihän meillä seurustelu ollut mielessä kun polulla kohdataan ja kirjoitan puhelin numeroni hiekalle, lähinnä tukea toisillemme. Soittoja, viestejä vuoden aikana ja sitten kerran yhteinen retki, näinhän siinä sitten kävi kun yhteisiä polkuja alkaa kulkemaan niin huomaa että toisessa on ymmärtäjä myötäeläjä vaikeina aikona ja yhteinen tulevaisuus löydetään.  Molemmilla oli ollut jo yhdeksänvuotta sitten perheessä kuolemaa, minulla puolison sydänkohtauseen menehtyminen, hänellä isä lopetti sodan aikaiset kärsimykset itse kun ei enään kestänyt tuskia.

Murun puoliso oli myös haudannut kaksi poikaansa ja viimeiseksi vielä oli suunnitelut omat hautajaisensa, sanoinkin kerran poikani menehtymisen jälkeen, miten hänelle on osunut kaksi samallaista menetyksen kokenutta puolisoa.

Tälläiset kokemukset on antaneet murulle ymmärrystä elää tässä päivässä, osaa tukea kun siihen on tarvetta ja samoin äitinsä sekä sisko. Hän ei vajoa samaan suruun kanssani ja se juuri on kantava voima meidän elämässä, tietysti suurin on rakkaus.

Mutta kyllä kaikella on tarkoituksessa, niin uskon kun meidät kaksi täysin vierasta heitetään samalle polulle.