Lapset oli mummulassa ja meno oli sen mukaista. Lauantai iltana nuotiolla meidän jyrkänteen alla, kummitusjuttuja kerrotiin taas. Tarina alkaa siten että joku meistä keksiin alun ja sitää vuorotellen jatketaan sen mukaan kun ideat lentää. Tästä kummitustarinasta ei pidetä kirjaa se on sen kerran juttu kun kerronta tapahtuu. Sisällä tyttö piirtää haamut ja hiidet kuviksi meille.

Metsään meillä oli suunta jälleen, mummu jäi vaihtaa naapurin kanssa pari sanaa eikös nämä keksi heti sijaistoimintaa.

 

Kallioille piti päästä kiipeileen, mummu kiipee kävelysauvat apuna niillä on hyvä ponnistaa ylöspäin.

 

Uusi löytö pienen neliön muotoinen luola juuri sopiva kadelle lapselle.

 

Toinen luolan tapainen josta juuri ja juuri pääsi tyttö läpi mutta poika ei mahtunut, ei mahdu ensi kesänä tyttökään.

 

Vuoren valloitus on tehty tää on meidän.

 

Haukkaako valas noi lapset jos kiipee sen suuhun.

Ensin metsään lähtö tuntuu tyhmältä ainakin sanotaan minulle, tietokone tai television katselu olis mukavampaa. Mutta vielä aletaan pukeen kun sanon että nyt lähdetään ulos mummu tulee mukaan. Mutta kun vain lähdetään jonnekin mukavaan paikkaan missä on metsätien varrella virikkeitä niin ei noita tarvi edes kehoittaa toimintaan.