Kuvattu makuultaan.

Luoston päälle kiikkuessa matkalla oli koukeroisia mäntyjä, tämä oli tosi matala.

 

Sama puu seisten.

 

Tunturikoivikkoa.

 

Tätä ei voi kun ihmetellä, jokavuosi pikku pakkanen puraisee ja värjää tuntureiden pääliset punaisen eri sävyihin.

 

 Tämä kuva kuuluu pyöräpäivään, koko luoston päälistä ei millään pääse pyörällä. Tästä matka jatkui tietä kohti, kultsi sai yhdessä ylämäessä minut kiini, taisi vaklata minnuu kun mökiltä lähti aamulla eri suuntaan. Yhdessä alamäessä kaaduin elämäni isoimman kuperkeikan. Höh.... hupsis pyärän alla makasin seljällään, onneksi vain yksi pikku mustelma polvessa.