Leskenä oli 12v kunnes tapasin murun polulla. Hän oli myös hijakkoin jäänyt leskeksi.  Emme alkaneen serusteleen vuoteen ensitapaamisesta, mutta sen jälkeen yhteys on jatkunut ja muutimme yhteen.

Ihmistä olen aina tutkakaillut pitkään ennen kuin olen luottamukseni pystynyt luomaan.

Samoin oli nurena lasteni isän kanssa yhteen liittymin. Avioliitossa ei minun tarvinnut koskaan ottaa nyrkkiä eikä nyt tässä uudessa suhteessani.

Murun äiti oli kuullut jostain kauttarantain poikansa serustelusta ja kysyi pojaltaan, "ymärtääkö se nainen sinun tilannetta, muru oli sanonut "sieltä löytyy ymmärärrys enempi kuin uskoisi todeksi". Olen kertonu lapsutteni tarinan jossain vaiheessa ja katsonut lähteekö kumppani menemään, kaksi kertaa on onnestanut niin että muodostui pysyvä liitto.

Hyppelen molemmissa elämäni suhteissa sujuvasti toisesta toiseen, mutta meillä on sujuvasti entiset suhteet ja tämä uusi ja vanhoista voidaan puhua jos siltä tuntuu. Kyllä me kuiten eletään täysillä tätä päivää, niin kuin ollette huomannutkin blogia lukiessa.

Einiten on tämän kirjoitelun myötä jäänyt mieleeni pyörimään kysymys, miten voidaan estää ne perhesurmat mitä kuluneen vuoden aikana on sattunut.

Mennäkö eduskuntalon rappusille huutamaan apua heille, ei ei se yksin onnistu ja onnistuuko kuitenkaan. Mutta kuitenkin yhteistekunnan on ojennettava apua silloin jos sitä pyydetään. Yksilönä tuntee itsensä kädettömäksi ja kuitenkin minussa herää autaja mutta miten !

 

Huomena palan taas normaliin blogisteleen ja jätän nämä ikävät aiheet taakseni.

Polut aukee lumesta ja lähden kerään niitä kadotettuja lihaksia takaisin. Katselen ja kuvaan nautien keväästä. Kauniiden asioden hyvien muistoje, pienten onnen murusten keräily on minuun pesiytynyt näiden vaikeuksin jälkeen. Minä haen päivästä sen timantin mikä olikaan tämän hetken se jokin josta tuli timanti tälle päivälle.

Forssassa kiitos hänelle, on eräs vaalea ystävätär joka on tietämättään ollut se joka on eniten auttanu löydöissä.

 Tämä on sinulle A... isolla sydämmellä kiitos että olet olemassa.